Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
21.11.2009 - 11:59

Torstai 26.11.2009  

Latasimme viimelauantaina sunnuntaimusaksi Eaglesien Hotel Californian. Biisin henkilökohtainen pikkujouluyhteys löytyy lähinnä lopun riimistä:
Last thing I remember, I was
Running for the door
I had to find the passage back
To the place I was before
Kylmä tuuli tuiversi Kalifornia-videon huish...ttiin. Copyrightin takia video ei enää pyöri, joten lataamme tänne alkuperäisemmän sunnuntaisoittoaikeen Eaglesien New Kid In Town esitys vuodelta 2005. Soitolla ei käsittääksemme olisi mitään näkyvää yhteyttä pikkujoulukarkeloihin? Toisenlaisesta pienuudesta lienee kysymys. Aiemmin tämä lataushanke kaatui, koska ei vielä ole löydetty kuvaa "pienestä", ei vieläkään... Valokuvat kuten edellisen pikkujoulukauden muistikuvatkin kummasti kadoksissa. Niin myös taivas. Kausisateiden vuoksi tähtitarkkailuun vain ajoittaisia mahdollisuuksia, siksi olemmekin alkaneet puurtaa kadotusta koskevan hankkeen parissa. Bonesin mielestä yritys on epätoivon riivaama. Youssuf näkee mahdollisuuksia löytää: ainahan ilmenee jotain pientä ja uutta.
 

Kulkuset ei kilaja, mutta tuulikannel soittelee kling, klang, kling... Ooh, hoo, Ooh, hoo, Ooh, hoo...

Timbuktulaiset kadotuksen kourissa

P.S. Löytyikin tilalle varhaisempi, tyynempi Hotel California -versio vuodelta 1994, intro ja soittokin poikkeaa aimmin täällä kuullusta mahtiversiosta. Arvattavasti pian kylmä tuuli tuivertaa tämänkin pois.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lauantai 21.11.2009

Ilmeni, että Eagles-yhtyeen Glenn Frey teki Thlema & Louise -leffaan biisin Part of Me, Part of You, jota soiteltiinkin viikolla.

Nyt  voimalaulu nuorelle Kaliforniaan lähtijälle, Hotel California. Turvallista matkaa! San Francisco here I come! Kyllähän aavikolla ja pohjolassakin Eagles tanssittaa tai miten nyt kukin sattuu jalkojansa siirtelemään. Voi olla, että pikkujouluista tulee niin pienenpienenpienet, ettei niitä edes pysty näkemään saati kokemaan. Testattuamme ennakkopikkujouluilua jouduimme toteamaan: kannattaisi aloittaa jo syyskuussa. Lahjoja jaeltiin ja pöydät notkuivat jouluherkkuja. Such a lovely place, Such a lovely face. Hertsyykel nytkö se jo alkaa? Eihän ole kauan, eilen viime kesänä, Eagles Helsingissä.

On a dark desert highway, cool wind in my hair
Warm smell of colitas, rising up through the air
Up ahead in the distance, I saw a shimmering light
My head grew heavy and my sight grew dim
I had to stop for the night
There she stood in the doorway;
I heard the mission bell
And I was thinking to myself,
’this could be heaven or this could be hell’
Then she lit up a candle and she showed me the way
There were voices down the corridor,
I thought I heard them say...

Welcome to the hotel california
Such a lovely place
Such a lovely face
Plenty of room at the hotel california
Any time of year, you can find it here

Her mind is tiffany-twisted, she got the mercedes bends
She got a lot of pretty, pretty boys, that she calls friends
How they dance in the courtyard, sweet summer sweat.
Some dance to remember, some dance to forget

So I called up the captain,
’please bring me my wine’
He said, ’we haven’t had that spirit here since nineteen sixty nine’
And still those voices are calling from far away,
Wake you up in the middle of the night
Just to hear them say...

Welcome to the hotel california
Such a lovely place
Such a lovely face
They livin’ it up at the hotel california
What a nice surprise, bring your alibis

Mirrors on the ceiling,
The pink champagne on ice
And she said ’we are all just prisoners here, of our own device’
And in the master’s chambers,
They gathered for the feast
The stab it with their steely knives,
But they just can’t kill the beast

Last thing I remember, I was
Running for the door
I had to find the passage back
To the place I was before
’relax,’ said the night man,
We are programmed to receive.
You can checkout any time you like,
But you can never leave!
 
Turvallista matkaa! Tule elävänä takaisin!
 
Soitto raikaa täällä! Kaukana kulkuset kilajaa... ding-ling-ling,
 
Dee ja Timbuktun turpa-juntit
Pisara kirjoitti 22.11.2009 - 13:02
Nooh, eipä tämä meikän jalkoja kauheasti siirtele mutta klassinen kipale ja sehän on pääasia.
Kari kirjoitti 22.11.2009 - 14:10
Tämähän on loistava kappale jo sinänsä. Tuo alun trumpetti kruunaa videon.
lepis kirjoitti 22.11.2009 - 14:48
Tämän mukana on itketty ja naurettu. Haaveiltu ja kirottu. Loitavaa klassikkokamaa. Ja hyvää matkaa nuorelle lähtiälle. Aina kannattaa katsastaa paikat.
Tuima kirjoitti 22.11.2009 - 16:58
Vanha kunnon Eagles ja kappale jostain kaukaa nuoruudesta...
Vaiheinen kirjoitti 22.11.2009 - 18:30
Kas siinähän se jälleen. Tämä kestää soittoa vuodesta toiseen, on se sen verran hyvä veto.
SusuPetal kirjoitti 22.11.2009 - 18:53

Tuo "you can check out any time you like, but you can never leave" teki aikanaan värisyttävän vaikutuksen, miksei edelleenkin.

juanita kirjoitti 22.11.2009 - 20:56
täydellinen pikkujoulubiisi; jos ei jaksa tanssia, niin aina voi laulaa mukana, kun sanatkin löytyvät valmiiksi :D
Kutuharju kirjoitti 22.11.2009 - 20:57
Ihan ehdoton klassikko, aina vain, tässä on jotain maagista, eikä tän taika kulu, oisko jopa liian hyvää ainesta pikkujoulujen nilkkimeininkiin ;)
taru kirjoitti 23.11.2009 - 10:57
Ihan oikea klassikko tämä!
Tuula kirjoitti 23.11.2009 - 14:10
Timbuktun päällikölle tervehdys. Tämäkin klassikko saisi meikäläisen tanssimaan. Tosin tässä versiossa oli niin pitkä (mutta hieno) intro että ehtisi kyllä juoda sen lasin ensin tyhjäksi ;)
timbut kirjoitti 17.12.2009 - 21:32
Löytyi "originaali" Hotel California
http://www.youtube.com/watch?v=ehvzbRIWPx0&feature=related
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Dee & koirut Bones ja Youssuf

Tombouctou -- No Data Available

Matkalla luettua

 Paul Auster, Timbuktu. Tammi, 1999. Timbuktu, 1998, suom. Arto Virtanen

Africa West, World Travel Map 1:3 500 000. Bartholomew, London 1995

Africa Nord and West, Road Map 1:4 000 000. Kümmerly+Frey Political Edition, Bern (sveitsiläiset eivät laittaneet karttaan painovuotta, kustantaja harjoittaa political edition -toimintaa?)

Barry Sears, Zone — oikeaa ruokaa oikeaan aikaan. Otava, 2003. The Zone, A Dietary Road Map, 1997, alustava käännös Else-Maj Taskinen

Barry Sears, Zone elämäntapana. Otava, 1998. ? suom. Anita Patala 

Hannu Karttunen et al., Ursan tähtikartasto. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry, Helsinki 2000

Jacqueline & Simon Mitton, Katse avaruuteen. Tammi, 1999. The Marchall Children's Guide to Astronomy, 1998, suom. Markus Hotakainen

José Luis Peixoto, Tyhjä taivas. WSOY, 2005. Nenhum olhar, 2000, suom. Tarja Härkönen

Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Kuvittanut Erkki Tanttu. Otava, 1985

Martin Page, Kuinka minusta tuli tyhmä. Suom. Anu Partanen. Like, 2003

William Blake, Taivaan ja helvetin avioliitto ja muuta proosaa. Karisto, 1993. Teoksista The Prophetic Writings of William Balke I-II, The Mariage of Heaven and Hell, The Complete Writings of William Blake, suom. Tuomas Anhava

Tove Jansson, Vaarallinen juhannus. WSOY, 1987. Farlig midsommar, 1957, suom. Laila Järvinen

Antoine de Saint-Exupery, Siipien sankarit ja Yölento Tammi, 1996. Terre des hommes, 1939; Vol de nuit, 1931, suom. Eino Ismala ja Anni Mannerkorpi

Gottfried Polykrates, Palava maa. Elämyksiä ja havaintoja Marokosta Saharan kautta Sudaniin tehdyltä tutkimusmatkalta. Weiling+Göös, 1965. Brennenda Erde, 1965, suom. Pentti Linnonen.

Arto Melleri, Tuomiopäivän sävärit eli Svimbaa, komisario Koskinen. Kemian lopputyö. Otava, 1987

J.R.R. Tolkien, Puu ja lehti. Saduista. WSOY, 2002. Tree and Leaf, On Fairy-Stories, 1988, suom. Vesa Sisättö

Karel Capek, Puutarhurin vuosi. Kuvittanut Josef Capek. Basam Books, 2002. Zahradníkuv rok, 1929, suom. Eero Balk

Herman Melville, Moby Dick eli valkoinen valas. WSOY, 1993. The Whale or Moby Dick, 1851, suom. Seppo Virtanen

Kobo Abe, Hiekkaa. Gummerus, 1967. Kuvitus Matsi Abe. Japaninkielinen Suna no Onna, 1962. Englanninkielisestä laitoksesta, 1964, suom. Antero Tiusanen

Jaan Kaplinski, Rajalla jota ei ole. Merkintöjä tiedosta, tietoisuudesta, uskosta. Otava, 1992, suom. Juhani Salokannel

Yrjö Kokko, Pessi ja Illusia. Satu. Valokuvat kirjailijan. WSOY, 1944

Nazim Hikmet, Puut kasvavat vielä. Tammi, 1981, suom. Brita Polttila

Oiva Paloheimo, Tirlittan — orpotyttö ihmisten ihmemaassa. Rolf Sandqvistin kuvitus. WSOY, 1994. Alkuteos 1953

Antoine de Saint-Exupéry, Pikku Prinssi. Tekijän kuvittama. WSOY, 2002. Le petit prince, 1944, suom. Irma Packalén

Fernando Pessoa, En minä aina ole sama. Otava, 2001, Pessoan runotta valikoinut ja suomentanut Pentti Saaritsa

Daniil Harms (Daniil Ivanovitš Juvatšov), jonka vuosien 1936-39 proosapalasista Katja Losowitch kokosi ja suomensi Sattumia. WSOY, 1988

Juan Ramón Jiménez, Harmo ja minä. Andalusialainen elegia. Kuvitus Baltasar Lobo. WSOY, 1979.  Platero y yo, 1914, suom. Tyyni Tulio

Aleksandr Volkov, Pieni Dessoilu. Runot, kiännökset. Petroskoi 1997

Tove Jansson, Muumipapan urotyöt. WSOY, 1987. Muumipappans bravader, 1963, suom. Laila Järvinen

Kahlil Gibran, Profeetta. Gibranin taidetta kuvituksena. Karisto, 1979. Annikki Setälä on suomentanut englanninkielisestä The Prophet, 1923

James Joyce, Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta. Tammi, 1982. A portrait of the artist as a young man, 1916, suom. Alex Matson

Franz Kafka, Erään koiran tutkimuksia. Novelleja. Otava, 1988. Toimittanut Kai Laitinen, suomentanut Aarno Peromies teoksista Erzählungen (1935), Hochzeitsvorbereitungen (postuumisti 1953) ja Beschreibung eines Kampfes (1936)

Joseph Conrad, Pimeyden sydän. Otava, 1988. Heart of Darkness, 1902, suom. Kristiina Kivivuori

Alexandre Olivier Exquemelin, Karibian merirosvot. 1970?. De Americaensche Zee-Roovers, Amsterdam 1678(?), suom. Jorma Tiainen(?)

Eeva-Liisa Manner, Kävelymusiikkia pienille virtahevoille ja muita harjoituksia. Tammi, 1957 / Lasipalatsin kirja kerrallaan 2000

Mark Twain, Kapteeni taivaassa. Karisto, 1997. Report from paradise, 1909, suom. Jorma Etto

Robin Kerrod, Tarunhohtoinen tähtitaivas. Totta ja tarua tähtien ja planeettojen maailmasta. Karisto, 2005. The Book of Constellations. Discover the secrets in the stars, 2002, suom. Pekka Tuomisto

Robert Louis Stevenson, Tohtori Jekyll ja mr Hyde. Otava, 1996. The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde, 1886, suom. Erkki Haglund

Yashar Kemal, Linnut ovat lähteneet. Tammi, 1981. Turkinkielinen Kuslar da gitti, 1981. Ranskankielisestä Alors, les oiseaux sont partis suomentanut Anja Leppänen, kuvittanut Anastasia Kangas

Samuel Beckett, Huonosti nähty huonosti sanottu. Like, 2002. Mal vu mal dit, 1981 suom. Anni Sumari

Tuomas Anhava, Oikukas tuuli. Toinen valikoima japanilaisia tankoja. Otava, 1970

Michel de Montaigne, Esseitä. WSOY, 1999. Alkuperäisistä esseistä valikoinut Klaus Holma vuonna 1938, suom. Marketta Enegren

Jean Rhys, Wide Sargasso Sea. Penguin Books, 1968. Alkuteos 1966

Paulo Coelho, Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin. WSOY, 1997. Na margem do rio Piedra eu sentei e chorei, 1994, suom. Jarna Piippo

Egon Friedell, Uuden ajan kulttuurihistoria. WSOY, 1989, suom. Erik Ahlama

Antonio Tabucchi, Requiem. Like, 1995. Requiem uma alucinacão, 1991, italiankielisestä laitoksesta suomentanut Päivi Kaipainen

Pablo Neruda, Valitut runot. Tammi, 1983. Suomentaja Pentti Saaritsa on valikoinut runot kokoelmista  Andien mainingit ja Meren ja yön portit sekä ennen suomantamattomia runoja

César Vallejo, Musta kivi valkoisen päällä. César Vallejon runoutta ja proosaa. Valikoinut ja suomentanut Matti Rossi, Tammi, 1975

Michel Tournier, Perjantai. Tammi, 2000. Vendredi ou les limbes du Pacifique, 1967 suom. Eila Kostamo

Pirjo Hämäläinen-Forslund, Pieni tulevaisuuskirja. Imatran Voima Oy, 1993

Eeva-Liisa Manner, Ikäviä kirjailijoita. Toim. Tuula Hökka, TAI-teos, 1994

Antoine de Saint-Exupery ja Antoine Capelle et al., Pikku Prinssi ja miten tarina syntyi. Le Petit Prince conception et réalisation, Gallimard, 1993, suom. Pirkko Biström 2006 ja Irma Packalén 1951 . WSOY, 2006

Raimo Harjula, Veljeni Mirau. Kansanparantajan matkassa afrikkalaisessa kulttuurimaisemassa. SKS, 1981

Matti Kuusi toim., John Muafangejo kuvat, Mustan Afrikan viisautta. WSOY, 1979

Marguerite Duras, bibliografia

Tove Jansson, Muumi-kirjoja; Muumipappa ja meri, WSOY, 1965; Pappan och havet, 1965, suom. Laila Järvinen

Mirja Kivi teksti ja toim., Tove Jansson originaalikuvitukset, Muumilaakso tarinoista museokokoelmaksi. Tampereen taidemuseon julkaisuja Nro 83, 1998

Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä, Haru, eräs saari, suom. Liisa Ryömä. WSOY, 1996

A. A. Milne, Nalle Puh rakentaa talon, kuvitus E. H.Shepard. WSOY, 1997. The House at Pooh Corner, 1928, suom. Kersti Juva, runot ja vastapuhe Panu Pekkanen

Pihla Meskanen, Pieni majakirja, valokuvat Pihla Meskanen ja Arkin opettajat, piirrokset Antonia Ringbom. Tammi, 2006 

Juhani Pallasmaa toim., Eläinten arkkitehtuuri — Animal Architecture. Suomen rakennustaiteen seura, 1995

Helmi Krohn, Hipsuvarvas ja muita kertomuksia, kuvitus Petra Heikkilä. WSOY, 2006

John Ruskin, Kuninkaitten aarteet. Karisto, 1918. Ruskinin vuonna 1846 pitämä Of Kings' Treasuries -esitelmä ilmestyi Sesame and Lilies -teoksessa 1865, suomentanut ja johdannolla varustanut V. Hämeen-Anttila

Jack London, Erämaan kutsu. Karisto, 1996. The Call of the Wild, 1903, suom. Heimo Pihlajamaa

Albert Camus, Putoaminen. Otava, 1980. La Chute, 1956, suom. Maijaliisa Auterinen 

Raymond Carver, Rivi riviltä, lyönti lyönniltä. Valikoima runoja. WSOY, 1994. Suom. Lauri Otonkoski ja Esko Virtanen

Daniil Harms (Daniil Ivanovitš Juvatšov), Ensiksikin ja toiseksi. DESURA, 2002. Tekstit kokosi ja suomensi Katja Losowitch

Matti K. Mäkinen, Arkkitehtuurin jatulintarhat. Avain, 2006

F. M. Dostojevski, Vanhan ruhtinaan rakkaus. Gummerus, 1983. Alkuteoksesta, 1859, suom. Juhani Konkka

Mihail Bulgakov, Saatana saapuu Moskovaan. WSOY, 2005. Alkuteoksesta Mestari ja Margarita, 1928-40, suom. Ulla-Liisa Heino

Italo Calvino, Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle. Loki-kirjat, 1995. Lezioni americane. Sei proposte per il prossimo millenio, 1993, suom. Elina Suolahti

Tove Jansson, Muumit ja suuri tuhotulva. WSOY, 1992. Småtrollen och den stora översvämningen, 1945, 1991, suom. Jaakko Anhava

Italo Calvino, Ritari joka ei ollut olemassa. Tammi, 2004. Il cavaliere inesistente, 1959, suom. Pentti Saarikoski, 1962

A.A. Milne, Nalle Puh. Kuvitus E.H. Shepard. WSOY, 1989. Winnie The Pooh, 1926, suom. Anna Talaskivi, runot Yrjö Jylhä

Harry Martinson, Aniara. Katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa. WSOY, 1965. Alkuteoksesta (1956) suomentanut Aila Meriluoto

Nikolai Gogol, Nevan valtakatu. WSOY, 1988, alkuteoksesta (1835) suomentanut Juhani Konkka

Aleksis Kivi, Kootut teokset 1-4, Seitsemän veljeksestä. SKS:n toimituksia 399. Gummerus, 1984, alkuperäisteos vuodelta 1870

Jack London, Jerin veli. Erään koiran elämä ja seikkailut. Otava 1970. Alkuteoksesta Michael Brother of Jerry, 1917, suomentanut Aune Tolvanen

Tšingiz Aitmatov, Kirjavan koiran kukkula. Kansankulttuuri Oy, Helsinki 1978. Alkuteos Pegij pes, beguštšij krajem morja ilmestyi aikakauslehdessä Znamja 4/1977, suomentanut Ulla-Liisa Heino

Clarice Lispector, Tähden hetki. Ai-ai, 1996

Eeva-Liisa Manner, Varokaa, voittajat. Rajatilanteita, eli kuusikymmentä aspektia erään mestitsiperheen murhenäytelmään. Tammi, 1972

Georges Perec, W eli lapsuudenmuisto. Alkuteoksesta W ou le souvenir d'enfance, 1975, suom. Päivi Kosonen. Like, 2004

Lewis Carroll, Liisan seikkailut ihmemaassa & Liisan seikkailut peilimaailmassa.Alice´s Adventures in Wonderland, 1865 ja Through the looking Glass, 1872. Kuvittanut John Tenniel. Suomentaneet Kirsi Kunnas ja Eeva-Liisa Manner, Gummerus, 1974

Otta F. Swire, The Highlands and Their Legends. Oliver & Boyd, 1963

Karl Marx, Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Ensimmäinen osa. Ensimmäinen kirja. Pääoman tuotantoprosessi. Alkuteoksesta Das kapital. Kritik der politischen ökonomie. Suom. O. V. Louhivuori. Käännöksen tarkistaneet Marx – Engels – Lenin -Instituutin toimittaman, v. 1932 Berliinissä ilmestyneen saksankielisen painoksen mukaan T. Lehen ja Mauri Ryömä. Kansankulttuuri Oy, 1948

Fernando Pessoa Levottomuuden kirja. Alkuteoksesta Livro do Desassossego por Bernando Soares suomentanut Sanna Pernu, kuvitus Priit Pärn. Andalusialainen koira, 1999

Antti Nylén, Vihan ja katkeruuden esseet. Savukeidas Kustannus, 2007

Samuel Beckett, Mercier ja Camier. Alkuteoksesta Mercier et Camier, 1946, suom. Tarja Roinila. Basam Books, 2003

Eduard Uspenski, Fedja-setä, kissa ja koira. Kuvitus G. Kalinovski. Alkuteos Djadja Fjodor, Plos i Kot, 1974, suom. Martti Anhava. Otava 1975

Uspenski Eduard, Fedja-setä ja kummitus. Kuvittanut  Salla Savolainen. Alkuteos Prividenije iz Prostokvašino, 2005, suom. Vappu Orlov. Tammi 2008

Mäkelä Hannu, Eetu — Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan. Tammi 2008

Tiibetiläinen kuolleidenkirja. Suuri Kuulemisen Tuoma Vapautuminen Bardossa. Toimittaneet Francesca Fremantle ja Chögyam Trungpa. Alkuteos The Tibetan Book of The Dead — The Great Liberation through Hearing in the Bardo, 1975, suom. Ilkka Tanner. WSOY 1979

 

Jutun juoni

2010

2009

2008

2007

2006

2005