Hauska meemi liikkeellä. Vastaa kysymyksiin etsimällä vastaukset Googlen kuvahaun avulla. Valitse kuva kuvahaun ensimmäisiltä sivuilta.

1. Ikäsi seuraavana syntymäpäivänäsi?

Eräs toveribloggaaja kirjoitti vuoden alussa: "Ilman tietoisuutta ei ole todellisuutta, on vain tajuttomia eläimiä syömässä, juomassa ja jatkamassa sukuaan, geenien astioina. Kieli syntyy tietoisuudesta niin kuin totuuskin. Ja jokaisella tietoisella minällä on omansa."

Siis kieli. Monia kieliä ilmenee ihmisäänikielten lisäksi: viittomakieliä, elekieliä, kehonkieliä, valaan laulantaa, delfiinien naurua, leivon liverrystä, pulun kujerrusta, hyeenan ulvontaa, puudelin hännän huiskintaa...

Ja muiden nukkuessa, voih kuinka somasti Mon Youssuf suuntaa kuonon kohti täyttä kuuta ulvoen yksinäisyyttään, oih, maailmankaikkeus ja narttukoirut täällä olen minä. Mr Bones ei puolestaan ulvo.

Erään koirun tuntemuksia eli säälimättömän karu kertomus tajusta ja muistista.

Matkalla koulusta kotiin Dee kokoaa ympärilleen lauman kylän koiria ja päästää koko revahkan kotiovesta sisään. Dee on jo vuosia kinunnut omaa koirua alkaen saada asiassa edistystäkin. Vanhemmat taipuvat koiralaumojen vallatessa kodin. Dee saa kuin saakin pienen chow-Samuelin. Koiru karkailee silloin tällöin liittyen kylän koiralaumaan. Samuel seikkailee lasten leikeissä, piilosilla, hippasilla, juoksukilpailuissa kuin kaikessa muussakin menossa mukana.

Kuonon ulottumattomissa suomenpystykorva-nahkarukkasilla läpsyttelevälle posteljoonille Samuel murisee. Tuon ison miehen haukku voisi syödä. Niinpä postia ei kanneta enää ovelle, vaan kujan varteen pystytetään postilootikko. Vapaan kasvatuksen Samuel — vertaa O'Neilin Summerhill — mittelee reviiristä sotilaallisen koulutuksen saaneen naapurin säefferin kanssa verissä päin, ei koskaan väistellen, ei koskaan suoraan hyökäten vaan muina miehinä, minä kuljen tästä ja nyt, jos sattuu jotakuta häiritsemään, niin antaa tulla. Samuel on huikean rohkea, arvokkaan itsetuntoinen, rakastettavan iloinen ja reipas koiruli.

Yhdeksi Samuelin vakipaikoista muodostuu vartioiminen kytkettynä makoillen kuistin edessä. Lasten pelatessa pihalla futista pallo ajautuu Samuelin reviirille. Naapurin poika noutaa pallon, koiru hyökkää pojan kimppuun tappoeleellä. Hämmästymme, kauhistumme suuresti suht' kiltin koirun yllättävän rajua käytöstä. Naapurit tietävät kertoa pojan ottaneen Samuelin kiinni omalla pihallaan vähän aiemmin ja käristäneen haukun kuonokarvoja tupakinsytyttimellä. Koiru muistaa, tajuaa täysin, kuka on tuottanut kipua ja kärsimystä, tulee koston aika, Hammurabin lain mukaan "silmä silmästä, hammas hampaasta".

Siis ovatko eläimet muistittomia, tajuttomia? Noh, onneksi poika saa vain pintanaarmuja, ehkä se oli vain varoitus.

Dee matkustaa tuona kesänä Skotlantiin. Kotoon palattua kerrotaan Samuelin ruhjoutuneen auton alle niin pahasti, että koiru on viety lopetettavaksi.

Vasta vuosikymmeniä myöhemmin Dee tajuaa — joidenkin ihmisten taju hieman viiveellä — ettei Samuel menehtynytkään auton alle vaan se vietiin piikille syystä että ihmiseläin on arvokkaampi kuin koirueläin. Ja niinhän se loppupeleissä tietenkin lienee. Mutta Dee on hyvin hyvin vihainen. Auta armias ja onni, ettei Dee tajunnut, mikä oli koirun oikea lopun syy. Naapurin poika säästyi armottomalta löylytykseltä.

Dee on havainnut, että mitä "arkaaisempi koirurotu" ja mitä vähemmän sillä halua miellyttää ihmistä, sitä parempi vainu, taju koirulla muista olennoista. Chow-koirut ovat vallan mainioita ihmistuntijoita, paljon parempia kuin ihmistoverit ylipäätään, esim. chowit Freudin vastaanotolla tai etologi Konrad Lorenzin mielenkiinnonkohteena. Useakin yllättyisi jos osaisi ennakoida ja tulkita yhtä hyvin ihmiskäyttäytymistä kuin chowit taitavat. Miten lahjomatonta, miten pitävää niiden "arviointikyky" eikä suinkaan aina kovin mairittelevaa Deelle, noh...!

Evoluutio etenee, etologia edistyy, minkä uskomattoman vainujen, tajujen, erikoistumisen maailman eri ötöjen tuntemus tuoneekaan vielä ihmiskunnan silmien nähdä, korvien kuulla?

"Mercier yritti käsittää äskeisten tapahtumien seuraukset koko laajuudessaan, ja Camier yritti keksiä merkityksen kuulemalleen lauseelle. Mutta he epäonnistuivat, Mercier välikohtauksen onnekkuuden oivaltamisessa, Carmier sananselityksen viemisessä päätökseen, sillä he olivat väsyneitä, he tarvitsivat unta, tuuli sai heidät horjahtelemaan, ja kaikkien harmien huipuksi heidän päidensä sisällä hakkasi kyltymätön sade.

— —

Ai niin Camier sanoi. Olkoon tunnuslauseemme siis mielenmaltti ja harkinta, ottakaamme harha-askelia oikealle ja vasemmalle ja tehkäämme äkillisiä perääntymisliikkeitä intuition hämärien ohjeiden mukaan. Älkäämme liioin pelätkö pysähtyä kokonaisiksi päiviksi tai jopa viikoiksi. Meillä on koko elämä edessä, tai siis koko jäännös."

Samuel Beckett, Mercier ja Camier. Alkuteoksesta Mercier et Camier, 1946, suom. Tarja Roinila. Basam Books, 2003

Täysin tai ainakin melkein tajuissaan Timbuktun koirut Bones & Youssuf, hengessä mukana chow-Samuel

Kuten jo täällä elämänkokemuksella tiedämme joskus rakkaus tyrehtyy. Nyt fennekin lisäksi leirin lähistöllä raahustaa muutama särkynyt sydän. Lämpötila laskee lähelle nollaa, pakastaakin yöllä, Sahelissa sataa lunta.

Soitamme Bonnie Tyleria lohduksi rakkauden raatelemille.

"2.11.1933

Pitäkäämme sisäisen tyyneytemme valossa kaikkia elämämme onnettomia sattumuksia, joissa olemme olleet joko naurettavia, halpamaisia tai typeriä, pelkkinä matkan pieninä haittapuolina. Olemme kaikki tässä maailmassa halukkaita tai haluttomia matkalaisia ei-minkään ja ei-minkään tai kaiken ja kaiken välillä, pelkkiä matkustajia jotka eivät saa panna liian suurta painoa matkan pienille vastoinkäymisille tai sen aiheuttamille ruhjeille. En tiedä lohduttaudunko ajatuksella siksi että lohduttaudun vai siksi että siinä on jotain lohdullista. Kuvitteellinen lohtu muuttuu kuitenkin todelliseksi, kun ei ajattele sitä.

Niin monet seikat voivat tuoda lohtua! Korkea, sininen taivas joka on aina puhdas ja tyyni ja jolla epätäydelliset pilvet leijailevat. Kevyt tuuli joka heiluttaa maaseudulla puiden jäykkiä oksia ja saa levitetyt pyykit hulmuamaan kaupunkitalojen neljänsissä ja viidensissä kerroksissa. Lämpö tai viileys jos on lämmintä tai viileää, ja kaiken takaa tulee [...] kaihoineen tai toiveineen, ja taianomainen hymy maailman ikkunassa mitä toivomme koputtaessamme minämme oveen kuin kerjäläiset jotka ovat Kristuksesta.

23.12.1933

Miten pitkään olenkaan ollut kirjoittamatta! Olen elänyt muutamassa päivässä vuosisatojen epävarman luopumisen. Olen jähmettynyt paikoilleni kuin yksinäinen järvi keskelle maisemaa jota ei ole.

Sillä aikaa ovat yksitoikkoisen vaihtelevat päivät, alati eri tavoin toisiaan seuraavat samanlaiset tunnit ja elämä virranneet lävitseni. Ne eivät olisi virranneet eri tavalla vaikka olisin nukkunut. Olen jähmettynyt paikoilleni kuin järvi jota ei ole keskellä autiota maisemaa.

Minusta tuntuu usein etten tunne itseäni — niin käy monesti niille jotka tuntevat itsensä... Katselen itseäni lukuisissa valepuvuissa joissa olen elossa. Omistan kaikesta mikä muuttuu sen mikä pysyy aina samana ja kaikesta mistä kaikki tehdään sen mikä ei ole mitään."

Fernando Pessoa Levottomuuden kirja. Alkuteoksesta Livro do Desassossego por Bernando Soares suomentanut Sanna Pernu, kuvitus Priit Pärn. Andalusialainen koira, 1999.

Dee punnitsee pitäisikö meidänkin nyt opetukseksi testautua, lukea ja missä järjestyksessä Milan Kunderan Naurettavien rakkauksien kirja, Naurun ja unohduksen kirja vai Antti Nylénin Vihan ja katkeruuden esseet? Että me jotain rakkaudesta ja vihasta tietäisimme. Nylénin kirjan johdatuksessa oivallisesti: "Kun lakkaa vastustelemasta, taistelu voi alkaa. Ihminen voi rangaista vain niitä joita rakastaa, vihata vain sitä mikä on omaa."

Sahelissa sataa lunta, Timbuktun klaani suruissaan

Juuri kun Dee on saanut opetettua tuaregiukoille Afrikan tähden timantin metsästyksen ja pohtinut voimmeko seuraavaksi siirtyä kapitalistiseen Monopoliin, saimme virikkeitä. Siispä taidamme jättää pelin väliin, koska Dee on armottoman pistämätön kiinteistöjalostusbisneslaudalla, eikä ukoille jää mitään mahdollisuuksia.

Mutta mikäpä estäisi meitä hankkimasta tarot-kortteja, varsikin kun löysimme Sanojen linkistä Tarot Housen sivujen Golden Botticelli Tarot by Lo Scarabeo

(The great work of this Florentine master inspires this deck with Renaissance flair and grace. Let Botticelli's timeless art, reproduced here with gold highlights, take you to new dimensions of nature, beauty and spirituality. By Atanas Alexandrov Atanassov. Published by Lo Scarabeo. The boxed deck includes 78 full color cards and an instruction booklet).

sekä William Blake Tarot of the Creative Imagination

(The William Blake Tarot of the Creative Imagination deck was inspired by the artwork of the Romantic painter William Blake. Each card shows collages of reproductions of his work, and it's quite an unusual and distinctive style).

Heureka — jospa alkaisimme pelata Texas Holdemia tarot-korteilla? Arvelemme, että pelistä voisi syntyä Afrikan tähden veroinen suksee. Ja nuo kortit voisi hankkia jo pelkkien kuvienkin perusteella, vaikkei koskaan tajuaisikaan mitään tarot-maailman uskomuksellisista ennusmerkeistä.

"Älä sano puskaksi metsää, jonka varjosta olet saanut nauttia"  (Oji) Matti Kuusi toim., John Muafangejo kuvat, Mustan Afrikan viisautta. WSOY, 1979

Paluu arkeen vilpoisilta merituulilta aavikon paahtavaan ahdinkoon. Dee on tikahtumaisillaan dyynin kupeessa. Erään kirjallisen tuotoksen sekä meemitystulosten seurauksena naurun kyyneleitä valuu Sahelin santaan. Kas kummaa hiekasta alkaa tunkea pienoinen puun vesanen. Koska Deen kirjakokoelma on kovin hajallaan, emme saa nyt juuri lajimääritystä selville: liekö kyseessä buj, paak, saas, ngiic, ngaan, neenef, niim, soop, ndof, njambayar gin, sus, ndun vai yolotoot. Myös jokin muu laji voi tulla kyseeseen, vaihtoehtoja on... Suojelemme nauru-itku-puun ja toivomme, että se osoittautuisi yolotootiksi.

Banaanikoe ällin paljastaa, paitsi ettei osata linkittää sen suomenkielistä animoitua musiikkisäesteistä versiota tähän, auts. Tyydyttävä ulkomaan kieliin.

Kaiken kaikkiaan olo on helteinen ja testityttää... Ammattitestauskin osoittaa Deelle selkeätä uran vaihtoa, harkittava vakavasti tai ruksittava testi uudelleen. Mikään ei ole mitenkään mairittelevaa, noh, tuo sosiaalisuuskin, ilmankos matkataan aavikolla.

Voihan itku Timbuktussa

Noh, sitten tämä ambivalentti suhteemme präniköihin. Ne tuottaessaan mielihyvää aiheuttavat samalla tukkeuttavia paineita syvemmistä syistä johtuen. Aidosti tunnistamme lähes yhtä anarkistisen suhteen plakaatteihin, kunnianauhoihin- ja merkkeihin kuten R. Räsänenkin, mutta toinen puoli meissä vaimentaa nämä äänet suostutellen ottamaan tavattoman kiitollisena kunnian vastaan.

A. Konkan Sanojen ja Sateenkaaren tässä päässä jakamien briljanttien ehtoihin kuuluu heitellä timantteja ympäriinsä, vähintään maagiset 'seitsemän' kappaletta. Päätimme jakaa jalokivet täysin järjellisellä perusteella Diamonds are a girl's best friend – turkoosi, hematiitti, krysokolla, tiikerinsilmä, turmaliini, karneoli, pyriitti, sugiliitti, malakiitti, ruusukvartsi, obsidiaani, rubiini, akaatti, jaspis, ametisti, blue lace -akaatti, korundi, zirokoni, lapislatsuli ja briljantti – siis niille joiden kanssa olemme olleet edes joskus jollakin lukuetäisyydellä/läheisyydellä.

Luovutusta säestetään fanfaarilla aivan kuulijan oman maun mukaan joko

Diamonds Are A Girl's Best Friend, Marilyn Monroe

tai

Diamonds and Rust, Joan Baez, Live, 1975

tai

Diamonds and Rust, Joan Baez, Bob Dylan kuvastolla

tietenkään unohtamatta

Lucy in the Sky with Diamonds, The Beatles

Arjentola. State of everyday life. / (yksityistä) elämän- ja maailmanpolitiikkaa, sanoja vapauttavia sanoja. (private) life- and world policy, words liberating words.

Euroopan reunalla / Rikoksia, rangaistuksia, outoja naapureita ja arkielämän tapahtumia Espanjasta. Kadonnut jonnekin?

Linnunradan liftaaja / Törmäilyä kaikilla aisteilla.

Mrs Morbidi / "Am writing you only to cool out so please forgive me." E. Hemingway to Arthur Mizener, 1950 (Selected Letters, p. 697)

Paikan Lumo

Tuijotamme Mon Yossufin kanssa toisiamme hievahtamatta. Jotenkin kaikki vain liittyy kaikkeen? Jotenkin! Yllättäen tupsahtaa kaksi briljanttia. Kiitokset kunniasta. Teetämme niistä Malin hopeakantaan korvakorut voidaksemme briljeerata tarpeen tullen. Deen ranteissa kiiluukin jo Moptin hopeaa suojaamassa pahoilta hengiltä. Talismaaneista huolimati henget joskus riivaavat.

Dee häikäistyy saamistaan jalokivistä niin, että asettelee aurinkolasit nenälleen ja alkaa kiivaasti tutkia Marxin Pääoman I osaa, B. Travenin Sierra Madren aarretta (ryysysitä rikkauteen) sekä Emily Bronten Humisevaa harjua ajautuen lopulta Ylämaan nummille: "Rakkauteni Lintoniin on kuin metsän puiden lehvästö: aika muuttaa sitä, tiedän sen hyvin, kuten talvi muuttaa puut. Rakkauteni Heathcliffiä kohtaan muistuttaa ikuista kalliota jalkojemme alla; siitä on hyvin vähän näkyvää iloa, mutta se on välttämätön. Nelly, minä olen Heathcliff! Hän on aina, aina mielessäni: ei ilonani, enhän minä aina ole iloksi itselleni, mutta omana olemuksenani."

Toistaiseksi olemme saaneet selville, että Smokien pojat ovat kotoisin Bradfordista niin kuin Bronten sisaruksetkin Bradfordin seudun kyläsistä. Ja että Dee on hyvin hyvin nuorena vieraillut Bradfordissa, vaikkakin täysin tietämättömänä Bronteista saati Smokiesta. Käsittämätön yhteensattuma. Kuin myös se, että kerroimme äskettäin toiselle jalokiven luovuttajista ukistamme, jonka peruinen Pääoma on nyt otettava tarkasteluun. Meidän ei kannata lukea sivulta yksi alkaen (tyssäämme aina Lisäarvo-luvun kohdalle) vaan seikkaillen hakemistojen kautta pintasivistymällä nimeltä mainittujen ja nimettömien kirjoittajien teoslistaan, henkilöluetteloon, jumaltarustojen ja kaunokirjallisuuden nimiluetteloon, asiahakemistoon, vieraskielisten sanojen listaukseen, sekä painot, mitat ja rahat -taulukoihin.

Toinenkin ihmetys: 'klaani' aiheuttaa hämmennystä siinä määrin, että suorastaan sumeana Dee tutkii sanan etymologiaa kulttuuriantropologian opuksista kuin myös hyvin hyvin paljon nuorempana Sutherlandshiresta hankkimastaan, retkirepun pohjalle unohtuneesta, Otta F. Swiren The Highlands and Their Legends -teoksesta.

Wiki sen kuitenkin kertoo: "Klaani tarkoittaa jonkun lapsia tai jälkeläisiä. Sana klaani tulee englannin kautta iirin skotlannin gaelin kielen sanasta clann, joka on sukuyhteisö, joka katsoo polveutuvansa jostakin määrätystä kantaisästä, yleensä mieslinjoja pitkin. Kantaisä saattaa olla myös myyttinen, esimerkiksi jumala tai eläin. Klaaniin kuuluu yleensä useita rinnakkaisia linjasukuja, joiden välillä saattaa vallita arvojärjestys. Klaanin sisäinen sukulaisuus laajentaa biologista sukulaisuutta sisältäen myös ottolapset, avioliiton ja kuvitteelliset sukulaisuussuhteet. Puhekielessä termiä on joskus käytetty muunkinlaisista sukuyhteisöistä." Hetkinen... hm...

Valaisevia ovat Swiren teoksessaan kertomat tarinat klaaneista ja niiden välien selvittelyistä. "In the early days of Scottish history, Caithness and Sutherland formed the Province of Cat (or Cataobh), ... probably meaning 'the land of the Cat tribe' for the Duke of Sutherlan's Gaelic title is Moruir Chat – 'The Great Man of the Cats' or 'The Noble Cat'. As its place names and stories alike show, Sutherland was once more Scandinavian than Highland. It was made a shire in 1631, the south part of it belonging to the Earl of Sutherland but the heart of the county, northward to Cape Wrath and the coast, belonged then the Mackays. Later the Sutherland family were able to purchase the Mackay lands." Terveset Vallu- ja Allu-kattien klaaneille!

Ilmeisesti kristinuskon ja muinaisuskontojen kamppailuihin liittyy tarina Sutherlandissa perheineen asustavasta Finn-jättiläisestä, jonka vaimon ja lapsen pyhä Laurentius loihtii kivipaasiksi rakentamansa kirkon pihalle. Sutherlandin jättiläiset eivät ole ystävällisiä, pikemminkin hitaita ja kömpelöitä poiketen läntisestä Feinn-jättiläisestä, jonka Otta kuvaa suorastaan supermieheksi.

Nimestä päätellen Smokien Chris Norman lienee yllämainittujen skandinaavi-normannien jälkeläisiä. Saamme myös selville 'klaania' tutkiessamme, että Sutherlanshiren herttuatar jalomielisyyksissään työnsi oman klaaninsa mereen, siitä kirjoittaa alempana Karl.

"Mutta mitä "Clearing of Estates" oikeastaan merkitsee, opimme tuntemaan ainoastaan uudenaikaisen romaanikirjallisuuden luvatussa maassa, Skotlannin ylämaassa: Siellä on tälle menettelylle ominaista sen järjestelmällisyys, se suurisuuntaisuus, millä se yhdellä iskulla pannaan toimeen (Irlannissa ovat tilanherrat saaneet aikaan usean kylän hävittämisen samalla kertaa; Skotlannin ylämaassa on kysymys saksalaisten herttuakuntien kokoisista alueista) – ja lopuksi on sille ominaista vääryydellä hankitun maaomaisuuden luonne.

Ylä-Skotlannin keltit muodostivat klaaneja, josta kukin omisti sen maan jota viljeli: klaanin edustaja, sen päällikkö eli "suuri mies" oli vain  n i m e l l i s e s t i  klaanille kuuluvan maan omistaja, aivan niinkuin Englannin kuningatar nimellisesti omistaa koko valtakunnan maan. Sittenkään, kun Englannin hallituksen oli onnistunut tukahduttaa näiden "suurmiesten" keskinäiset taistelut ja estää heidän yhtämittaiset hyökkäykset alamaalle, eivät klaanipäälliköt suinkaan luopuneet vanhasta rosvoammatistaan; he vain muuttivat muotoa. Omalla vallallaan muuttivat he nimellisen omistusoikeutensa yksityisomistusoikeudeksi, ja kun klaanin väestö teki vastarintaa, päättivät he karkoittaa tämän väestön väkivalloin. "Englannin kuningas olisi yhtä oikeutettu päättämään, että hän ajaa alamaisensa mereen", sanoo professori Newman. Ensimmäisistä vaiheista tässä vallankumouksessa, joka alkoi vallantavoittelijan viimeistä kertaa aseisiin tartuttua, kertovat Sir James Steuart ja James Andersson. Samalla kiellettiin 18 vuosisadalla mailtaan karkoitettuja gaeliläisiä muuttamasta maasta, jotta heidät väkivaltaisesti saataisiin ajetuksi Glasgowiin y.m. tehdaskaupunkeihin. Esimerkiksi 19 vuosisadalla käytetystä menettelytavasta riittävät tässä S u t h e r l a n d i n   h e r t t u a t t a r e n  "h a r v e n n u k s e t". Tämä taloudellisen sivistyksen saanut nainen päätti kohta hallitukseen ryhtyessään käyttää taloudellista voimakeinoa ja muuttaa lammaslaitumeksi koko kreivikunnan, jonka asukasluku aikaisempien samanlaisten menettelyjen kautta oli huvennut jo 15000:ksi vuodesta 1814 vuoteen 1820 karkoitettiin ja hävitettiin järjestelmällisesti sukupuuttoon nämä 15000 asukasta, noin 3000 perhettä. Kaikki heidän kylänsä tuhottiin ja poltettiin, kaikki heidän peltonsa muutettiin laitumiksi. Brittiläisiä sotilaita komennettiin tuomiota toimeenpanemaan ja niin joutuivat he taisteluun kanta-asukkaiden kanssa. Eräs vanha vaimo joutui liekkien uhriksi kodissaan, josta lähtemisestä hän kieltäytyi. Niin tuo rouva anasti 794 000 acrea (acre = 40,467 aaria) maata, joka ammoisista ajoista oli kuulunut klaanille. Karkoitetuille asukkaille antoi hän meren rannalta 6000 acrea maata, 2 acrea perhettä kohti. Nämä 6000 acrea olivat sitä ennen olleet autioina eivätkä olleet tuottaneet mitään tuloa omistajilleen. Herttuatar meni jalomielisyydessään niin pitkälle, että vuokrasi acren 2 sh:stä 6 pennystä klaaniväelle, joka vuosisatoja oli vuodattanut vertaan hänen sukunsa puolesta. Koko riistämänsä klaanimaan jakoi hän 29 suureksi lammastaloksi, joista jokaisessa asui vain yksi perhe, enimmäkseen englantilaisia maanvuokraajan renkejä. Jo vuonna 1825 oli 15000 gaeliläisen sijaan tullut 131 000 lammasta. Meren rannalle heitetty osa alkuasukkaista koitti elättää itseään kalastuksella: heistä tuli sammakkoeläimiä ja he elivät, kuten eräs englantilainen kirjailija sanoo: puoleksi maalla ja puoleksi vedessä ja lisäksi vain puolittain kummastakin.

(Kun nykyinen Sutherlandin herttuatar Lontoossa otti suurella loistolla vatsan "S e t ä  T u o m o n  t u v a n" kirjoittajan Mrs Becher Stowen, osoittaakseen mielisuosiotaan amerikkalaisen tasavallan neekeriorjille – minkä hän muitten ylimysnaisten kanssa viisaasti kyllä jätti tekemättä kansalaissodan aikana, jolloin jokainen ylevä englantilainen sydän sykki orjanomistajien puolesta – selostin minä "New York Tribunessa" Sutrherlandin orjien oloja. (osittain lainattuna  C a r e y n  teoksessa "The Slave Trade", Lontoo 1853, s, 202, 203.) Kirjoitukseni julkaistiin eräässä skotlantilaisessa lehdessä ja se herätti lehden ja Sutherlandin mielistelijäin välillä vilkkaan väittelyn.

Mutta nuo kunnon gaeliläiset saivat vielä raskaammin sovittaa vuoristolaisromanttisen jumaloimisensa klaaninsa "suuria miehiä" kohtaan. Kalan haju nousi suurten miesten nenään. He vainusivat siinä jotain ansiotilaisuutta ja antoivat merenrannan vuokralle Lontoon suurille kalakauppiaille. Gaeliläiset karkoitettiin toistamiseen.

Mielenkiintoisia tietoja tästä kalakaupasta tapaa herra D a v i d  U r q u h a r t i n  teoksessa "Portfolio New Series". – N a s s a u  W.  S e n i o r  sanoo edellämainitussa jälkeenjättämässään teoksessa: Journals, Conversations and Essays Relating to Ireland. London 1868". "Sutherlandshiren tapausta erääksi hyödyllisimmistä 'harvennuksista' (cleanings), mitä miesmuistiin on tapahtunut."

Karl Marx, Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Ensimmäinen osa. Ensimmäinen kirja. Pääoman tuotantoprosessi. Alkuteoksesta Das kapital. Kritik der politischen ökonomie. Suomentanut O. V. Louhivuori. Käännöksen tarkistaneet Marx – Engels – Lenin -Instituutin toimittaman, v. 1932 Berliinissä ilmestyneen saksankielisen painoksen mukaan T. Lehen ja Mauri Ryömä. Kansankulttuuri Oy, 1948

Havaitsemme Marx-sedän kertovan aivan Franz Kafkan ja Italo Calvinon veroisesti tarinoita.

Mr Boneskin toteaa tutkimiemme asioiden nivoutuvan uskomattomalla tavalla yhteen

Omistettu eräälle Wilmalle

Noh, me ei voida sitten viestittää enempää, kun minä olen koiru, Mon Youssufkin on koiru, meidän kahden kirjuri Dee luulee kokeneensa muodonmuutoksen koiruksi ja Nappula on kesäleirillä. Meitä ainakin nimitellään Timbuktun koiralaumaksi. Vuoroin Dee haukkuu ja heiluttaa häntää. Ai, eihän sillä ole häntää. Kaiken kukkuraksi meidän viesteissä vilisee niin vietävästi lukivirheitä, että olemme varanneet kirjurillemme lomakauden lukemistoksi Sananiekan, kielen ja tyylin oppaan. Ehkä uskallamme lähestyä uudelleen, kun olemme takoneet päähän oikeinkirjoitus- ja tyylioppia, eikä turkki ei ole enää takussa, siis olemme niin sanotusti hieman enemmän eduksemme. Lieneekö sittenkään parempaa menestystä Mon Youssufilla? Vai katsooko Wilma muuten vaan ylimielisesti kuonoa pitkin?

Youssuf kyl' kävi morsmaikkua etsiskelemässä ulkomaita myöten, harkittiin ns. pakkoliittoa, mutta koiruli karkasi kaukaisessa maassa vapaan rakkauden perään, omatoimiseen etsiskelyyn huolimattomalta portin avaajalta ja paineli pitkin tuntemattoman kaupungin katuja Deen suvun juostessa huhuilemassa: Youssuf, Youssuf, missä Youssuuuuuf.... Ravasivat korttelikaupalla kuurupiiloa ja kilpajuoksua, kuka löytää koirun vai löytyykö haukkua enää lainkaan? Sellaista kuntouttavaa ja kisailevaa kesäriemua. Kellä oli, kellä ei, kellä sydän syrjällään.

Seuraava serenadi Mon Youssufilta Wilmalle

Terveisin koirut Mr Bones & Mon Youssuf, savun kyyneleitä silmissä

P.S. Panee pohtimaan Chrisin hammasrivin hohde, pitäisikö meidänkin vaihtaa hammastahmamerkkiä? Entäpä pukeutumiskoodia, napaan asti paidan kaulus auki, auts. Ja nuo lahkeet? Voi ei, jo nyt Dee on kompastumaisillaan sandaaliensa remmeihin.

Kiellettyjen kirjojen listalta löytyy paljonkin mielenkiintoista:

"Carroll, Lewis (Dodgson, Charles L., 1832 - 1898) Liisa ihmemaassa / Alice's Adventures in Wonderland, 1865.

1931 Kiina: teos julistettiin Hunanin maakunnassa kielletyksi, koska "eläinten ei pitäisi käyttää ihmisten kieltä ja on tuhoisaa panna eläimet ja ihmiset samalle tasolle". Myös 1986 Yhdysvalloissa teosta uhattiin sensuurilla."

Vapauttakaa Alice ja siinä samalla Tiibet!

"— Minä en nyt ymmärrä, sanoi Liisa. — Tuo on kauhean monimutkaista.

— Siltä voi tuntua, kun eletään taaksepäin, sanoi Kuningatar ystävällisesti. — Ensin vähän päätä huimaa.

— Eletään taaksepäin! toisti Liisa hämmentyneenä. — Sellaista en ole koskaan kuullutkaan!

— Mutta siinä on se hyvä puoli että muistaa molempiin suuntiin.

— Olen varma että minä muistan vain yhteen suuntaan, sanoi Liisa. — En voi muistaa asioita ennen kuin ne ovat tapahtuneet.

— Sitten sinulla on tosiaan huono muisti, jos se toimii vain yhteen suuntaan, sanoi Kuningatar.

Liisa rohkaisi itsensä ja kysyi:

— Minkälaisia asioita te muistatte parhaiten?

— Oh, sellaisia jotka tapahtuvat vasta viikon perästä, sanoi Valkoinen Kuningatar huolettomaan sävyyn."

Lewis Carroll, Liisan seikkailut ihmemaassa & Liisan seikkailut peilimaailmassa. Alice´s Adventures in Wonderland, vuodelta 1865 ja Through the looking Glass vuodelta 1872. Kuvittanut John Tenniel. Suomentaneet Kirsi Kunnas ja Eeva-Liisa Manner, Gummerus 1974. Alkuperäisiä Liisan seikkailuista ihmemaassa ja peilimaassa voi lukea ja kuunnella täällä.

Mitä muistiin tulee Dee on ostanut hajamielisyyksissään vajaan vuoden aikana 25 muistikirjaa ja kolme allakkaa, silti elämme uskomattomassa unohduksen usvassa. Yöllinen iridium-yhteys raksutti tiedon, että Alice oli lopulta lähtenyt. "I don't know why she's leaving or where she's gonna go I guess she's got her reasons..." Smokien poikia ei näytä liiemmälti surettavan Alicen lähtö. Alice, Who the fuck is Alice?

Woof-woof, now Alice is gone, but I'm still here…Timbuktun koirut & Dee

Marcel Aymén Vihreä tamma, jota emme saaneet koskaan luetuksi paria kymmentä sivua pidemmälle oli joutunut Lahden kirjaston myrkkykaappiin. Sitä myötä löysimme mielenkiintoisen kiellettyjen kirjojen listauksen, jossa Vihreä tammakin on saanut laiduntaa:

"Ayme, Marcel (1902 - 1967) Vihreä tamma / La jument verte, 1933. Kustannusosakeyhtiö Fennia, 1949 Teos kuvasi ranskalaista maalaiselämää; siitä on tehty myös elokuva. Teosta säilytettiin eräissä kirjastoissa ns. myrkkykaapissa, josta kirjoja annettiin lainaksi vain täysi-ikäisille lainaajille. Kyseinen teos kuului Lahden kaupunginkirjaston myrkkykaappiin 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa. Kyseinen teos on ollut luonnollisesti muuallakin myrkkykaapissa. Lahden kaupunginkirjasto esiintyy tässä teoksessa esimerkkikirjastona, joka on julkaisuissaan dokumentoinut myrkkykaappiensa sisältöä."

Itsekin syyllistymme mitä myrkyllisimpään käytökseen ainakin kuvainnollisesti kuten nyt vaikkapa Martin Pagen "Kuinka minusta tuli tyhmä" repiminen dyynissä. Onneksi onnistuimme pelastautumaan kyläpahaseen, josta saimme täydennystä varustukseen, niinpä ei tarvinnut käyttää kirjaa valopetroolin korvikkeena, vaikka eräänlainen kirjarovio tai -provokaatio tekomme olikin. Pagen sivut ovat nyt hautautuneina Saharan hiekkaan. Noh, melkoisen kunniakas loppu teokselle sekin.

Lykkäämme lällyä vastamyrkkyä Nicky Chinnin ja Mike Chapmanin kipaleella (1979) Stumblin' in "My love is a flame... Where ever you go, whatever you do, you know these reckless thoughts of mine are followin' you…"

Timbuktulaiset

"Iltapäivän varjossa? Mutta eihän täällä ollut varjoa, ainakaan hän ei ollut huomannut. Vain auringonnousu venytti tuokioksi varjot, ja auringonlasku, nopea pudotus, selasi niitä kiivaasti ja hävitti ne. Oli kova ja kirkas päivä, ilma hämärtyi, ja äkkiä oli ilta."

"Ne olivat kahden hevosen vedettävät ruumisrattaat, kiiltävät mustat ja kyljistä hiukan kuperat kuoleman vankkurit, viime matkalta vielä kuraiset. Kylkiä koristavat kuivuneen kuran kattamat kultaiset barokkililjat ja nurkissa riippuivat koinsyömät samettitupsut. Edestä oli toinen kullattu lyhty särkynyt. Vauriot ja kura (kova kuin kovakuoriaisen kuori) olivat vuosien, vuosikymmenten takaa.

— Hommatkaa kaksi hevosta, sanoi Largo.

— Kylässä on vain yksi hevonen.

— No pankaa aasit vetämään. Tai poliisit. Sama se.

— Ei käy, isä Largo. Hänet haudataan hiljaisuudessa.

— Ai? Kuoli paukahtaen, ja haudataan hiljaa?

— Niin, isä Largo.

— Hyvä on. Sitten käärikää aasien kaviot."

"Ruumis on monimutkainen ansa: pyydys. Ihminen tarttuu siihen kun hän pyytää jotakin: kun hän syntyy, kasvaa, rakastaa, toimii, pelkää, syyttää, epäilee; näkee toisen kuolevan, pelkää toisen kuolevan, tahtoo toisen kuolevan, toivoo toisen kuolevan. Kuolema, joka saa ruumiin hahmon, on tappajan ja omaisten ansa, ei surmatun. Brutaalin tuokion jälkeen, jota ei voi mitata, surmattu poistuu tyynesti ruumiista niin kuin viini kaatuneesta ruukusta."

"Maailmassa kaikki alkoi sanalla kyllä. Molekyyli sanoi kyllä toiselle molekyylille ja elämä syntyi. Mutta jo ennen esihistoriaa oli esihistorian esihistoriaa ja oli ei koskaan ja oli kyllä. Aina oli. En tiedä mitä, mutta tiedän, ettei maailmankaikkeus koskaan alkanut... Niin kauan kuin minulla on kysymyksiä mutta ei vastauksia, jatkan kirjoittamista."

Clarice Lispector, Tähden hetki. Ai-ai, 1996

Eräskin on laittanut performatiivisen kirjoittamisen väitetyönsä sitaattilauselmaksi oheisen Lispector-lainauksen. Hän on kovin viisas, siis ystävä, me puolestamme emme tiedä vastauksia emmekä ehken kysymyksiäkään, ja tulimme viime kesänä kyhänneeksi Lispectorin Tähden hetkestä rhombin-leijan, jonka harmattan sitten puhalsi Ouagadougoun suuntaan. Pitänee hankkia uusi Hetki yrittää ja yrittää ymmärtää.

Leijan teko-ohjeet, Dodekaedrin kuusi 10-kulmiolävistäjätasoa / Ikosidodekaedri ja Rhombic Triacontahedron (tehtävä 14), myös leijoja joka tuuleen.

Blogikuoleman esikartanoissa käyskentelevät timbuktulaiset

"Ranta näkyi jo taivaanrannalla harmaansinisenä vuorisena yönä. Mutta valkokorvainen ja valkorintainen Kirjava koira kohosi ylemmäksi kaikkia muita kukkuloita. Jo saattoi erottaa ikuisten rantatyrskyjen kuohureunuksen Kirjavan koiran juurella. Jo kuuluivat ilmasta rantalokkien äänet. Lokit panivat hänet ensimmäisenä merkille. Ja kukkulan laella kiemurteli sammumaisillaan olevan merkkitulen sininen sauhu...

Kirjava koira, joka juokset meren rantaa.

Minä palaan sinun tykösi yksin —

ilman Organ-vaaria,

ilman isääni Emrajinia,

ilman Mylgun-setää.

Älä kysy minulta, missä he ovat,

vaan anna minun ensin sammuttaa janoni...

Kirisk ymmärsi, että näillä sanoilla alkaisi hänen nimikkolaulunsa, jonka kanssa hän eläisi päiviensä loppuun saakka.

Meri pauhasi ja riehui pimeässä rynnäten vasten kallioita ja murskautuen niihin. Ja kova kivinen maa voihki repivästi torjuessaan meren iskuja.

Näin ne olivat kamppailleet toisiaan vastaan luomisen hetkistä alkaen, siitä asti kun päivä siitti päivän ja yö siitti yön. Ja näin on oleva päivät ja yöt niin kauan kuin maa ja vesi ovat olemassa ajattomiin aikoihin.

Päivät ja yöt...

Jälleen oli mennyt yö.

Meren yllä kohosi Organin tuuli, Mylgun-sedän aallot vyöryivät merta pitkin, ja vaalenevalla taivaanrannalla loisteli Emrajinin säteilevä tähti.

Jälleen koitti uusi päivä.

Baitikin kylässä joulukuussa 1976 — tammikuussa 1977"

Tšingiz Aitmatov, Kirjavan koiran kukkula. Alkuteos Pegij pes, beguštšij krajem morja ilmestynyt aikakauslehdessä Znamja 4/1977. Suomentanut Ulla-Liisa Heino. Kansankulttuuri Oy, Helsinki 1978

Tupakansavuntuoksuinen utrangerad och såld av Kiruna stadsbibliotek -ostos. Lainaaja 476 lukenut vuonna 1997

Lainauksia ladellen, Timbuktun poppoo matkalla meren äärelle

Disaster

Burman puolesta kaksi chow-kiinua ja Dee