Noh, jenkkisarjassa latinoksi dubattua, Kiinassa kiellettyä. Sunnuntain showit käynnissä.

Tuaregit tulevat.... lopun alkua Timbuktussa

Minä olen muistanut

Minä olen miettinyt sinua paljon
Paljon enemmän kuin ketään muuta
Kaipuuta polttavaa olen tuntenut kylmin illoin
Miettinyt sinua silloin enemmän kuin muita

Minä olen muistanut sinut hyvin
Niin paljon paremmin kuin ketään muuta
Minä olen muistanut sinut niin kauniina kuvina
Vakavina unina muistanut paremmin kuin muita

refrain:
Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana
Suruna sielussain, valona yössä vain

Minä olen valvonut tuhat yötä
Tehnyt työtä tyhjää niin kuin kuolemaa
Kaipuuta polttavaa olen tuntenut näillä teillä
Elämäni kintereillä ajanut eteenpäin

refrain (2x)

Sanat ja musa Edu Kettunen, 1989, esittää Kim Lönnholm. Sunnuntaisin soi...

Valoa yössä, timbuktun koirut

Juhlakausi päättyy, sitruunalikööri väljähtyy, Dee liimailee majan seinään lahjapaketista loikanneiden loiste-lampaiden ylle pilvipeittoa, tiiraa Almadóvar-dvd-boxin sisältöä. Löytyy Puhu hänelle -leffan konserttikohtaus. Caetano Veloso esittää tunteikkaan meksikolaisen huapangobiisin Cucurrucucú paloma. Brassi Caetano Veloso esiintyi viime kesänä Helsingin Juhlaviikkoilla. Originaalin laulaa meksikolainen Lola Beltrán Cucurrucucú paloma -nimisessä leffassa vuodelta 1965. Hieno on myös Joan Baezin versio. Ai-jai-jai-jai-puluseni on soinut useissa elokuvissa jo ennen Almadóvarin vuonna 2002 ohjaamaa leffaa. Sunnuntaimusaa täällä…

Cucurrucucú, cucurrucucú,
Cucurrucucú, cucurrucucú,
cucurrucucú, paloma, ya no le llores

Älä itke kyyhkyläiseni, nyyhkyläiseni

Talvista taikaa Wallacen, Andrén ja Katen seurassa. Hang in there! Talvista taikaa täälläkin.

Timbut

”Mitään muuta mainitsemisen arvoista ei matkalla enää sitten tapahtunutkaan…

Nantucket! Otahan karttasi ja silmäile sitä. Katso minkälaatuisessa maailmankolkassa se todellisuudessa sijaitsee, miten kaukana se on rannikosta, yksinäisempänä kuin Eddystonin majakka. Katso sitä – pelkkää kukkulaa ja hiekka-aavikkoa, pelkkää rantaa vailla taustaa. Siellä on niin paljon hiekkaa, ette moista määrää tarvitsisi, vaikka käyttäisit sitä kahdenkymmenen vuoden ajan imupaperin korvikkeena. Jotkut koiranleuat saattavat selittää, että asukkaiden on istutettava rikkaruohotkin, koska niitä ei kasva siellä luonnostaan, että heidän on tuotava sinne Kanadasta ohdakkeita, että heidän on lähetettävä laiva merten taa noutamaan puutappia, mikäli haluavat tukkia öljytynnyriin syntyneen vuodon, että nantucketilaiset kantavat puupalasia mukanaan niin kuin roomalaiset aikoinaan oikean ristinpuun kappaleita, että he istuttavat talojensa edustoille lakkipäisiä sieniä päästäkseen kesäisin siimekseen, että yksi ainoa ruohonkorsi merkitsee kedasta, kolme kortta koko päivän kestävällä kävelyretkellä preeriaa, että he käyttävät lentohiekkakenkiä, jotka muistuttavat lappalaisten lumikenkiä, että valtameri sulkee heidät syleilyynsä, ympäröi ja piirittää heitä, sitoo ja eristää heidät maan yhteydestä niin perusteellisesti, että jopa heidän tuoleihinsa ja pöytiinsäkin on havaittu joskus kiinnittyneen pieniä simpukoita niin kuin merikilpikonnien selkäkilpiin. Mutta nämä liioitteluthan ovat todistuksia vain siitä seikasta, että Nantucket…”

Herman Melville, Moby Dick eli valkoinen valas. WSOY 1993. Alkuteos The Whale or Moby Dick, 1851, suom. Seppo Virtanen.

Num tardinha na cambar di sol Mi t’andá na praia de Nantasqued Lembra’n praia di Furna Sodade frontán ’m tchorá Mar é morada di sodade El ta separá-no pa terra longe El ta separé-no d’nôs mâe, nôs amigo Sem certeza di torná encontrá… Maisema Nantucketin rannalla aiheuttaa Cesariassa Kap Verden kaihoa, niin aavikkolaisissakin. Mar é morada di sodade… Byääh…sunnuntaisin soi...

 Byääh Timbuktussa

Oodi reippaalle retkikoirulle: Oi Dooris, Dooris...

Sunnuntaisin soi ja sanomattakin selvää, että...

"Kissan käytös ällistytti Ivania siinä määrin, että hän jähmettyi paikoilleen sekatavarakaupan eteen kadun kulmaan. Siinä hän toistamiseen ja vielä voimallisemmin ällistyi rahastajan käytöstä. Huomatessaan raitiovaunuun kiipeävän kissan tämä huusi suorastaan täristen kiukusta:

-Ei kissoja vaunuun! Kissojen kuljettaminen kielletty! Alas siitä, taikka kutsun miliisin! Hus!

Rahastajaa ja matkustajia ei hämmästyttänyt lainkaan olennaisin seikka: kissan kiipeäminen raitiovaunuun ei nyt vielä ollut paljon mitään, mutta että se aikoi maksaa matkansa, se vasta kummallista oli!

Kissa osoittautui paitsi maksukykyiseksi myös tottelevaksi eläimeksi. Rahastajan ensihuudon kuullessaan se keskeytti hyökkäyksensä, laskeutui astinlaudalta pysäkille ja hieroi lantilla viiksiään. Mutta niin pian kuin rahastaja tempaisi nyöristä ja raitiovaunu lähti liikkeelle, kissa menetteli niin kuin jokainen joka karkotetaan vaunusta mutta jonka on ehdottomasti päästävä matkaan. Se päästi ohitseen kaikki kolme vaunua mutta hyppäsi viimeisen takapuskurille, tarttui käpälällään seinästä esiin pistävään letkuun ja ajoi tiehensä säästäen siten lanttinsa."

Mihail Bulgakov, Saatana saapuu Moskovaan. Alkuperäisestä Master i Margarita (1928-40) suomentanut Ulla-Liisa Heino, WSOY 2005

Kissa meni menojaan, koirut palasivat leiriin, sydän saattiin paikoilleen. Aurinkoisella aavikolla nautittiin sopivasti kirpakkaa aprikoosimehua

"Hih hei, karhulla hauskaa on! Kun hän oli tullut noin pitkälle, raapi hän korvallistaan ja tuumi itsekseen: 'Tuo oli aivan suunnattoman hyvä alku laululle, mutta kuinkahan lienee jatko?'"

A.A. Milne, Nalle Puh. Kuvitus E.H. Shepard. WSOY, 1989. Winnie The Pooh, 1926, suom. Anna Talaskivi, runot Yrjö Jylhä

Sunnuntaisin soi. Wiki taas tietää Buddy Holly ja True love ways. Buddya ihan vaan anarkistikarhun avuksi. Kyllähän vihastuu ja villiintyy vähemmästäkin: seitsemän miljardin poppoo kotielukoineen valtaa maan, taivaan ja meren eik' enää mahdu muita ötöjä. Aavikolla sentäs vielä avaruutta ja autiota

Sometimes we'll sigh
Sometimes we'll cry 

Timbut pandemian kourissa, syylliset me

PS. Panda terävimmillään

"Istuessaan odottamassa seoksen kiehahtamista savesta muuratun lieden ääressä, luottavaisessa, vilpittömän toiveikkaassa kumarassa, everstistä tuntui äkkiä kuin hänen suolistossaan sikiäisi hometta ja myrkkyliljoja. Oli lokakuu. Hankala aamu ylitettäväksi sellaisellekin miehelle kuin hän, joka oli selviytynyt niin monesta samanlaisesta. − − Lokakuu oli eräs niistä pienistä asioista jotka osuivat kohdalle. − − Eversti ei tiennyt oliko hän kuullut viimeiset sanat ennen vai jälkeen uneen vaipumisen. Aamu alkoi sarastaa. Sunnuntain vihertävä kirkkaus taittui ikkunalasiin. Hän tunsi että hänellä oli kuumetta. Hänen silmissään kihelmöi ja hänen täytyi ponnistaa ankarasti saadakseen tajuntansa kirkkaaksi."

Virolaiset juhlivat vapautta. Viro vapaa, muttei yksin. Harmistus, retkirepusta ei löydy Sofi Oksasen Puhdistusta, mutta YLEn Elävässä arkistossa asiaa Puhdistuksesta. Tuoreeltaan Dee kyl' hankki omiksi lukemisiksi, mutta kääri heti opuksen yllätyksellisten juhlien sankarille lahjaksi. Sitten se jäi... Maailmanradio lähettää Puhdistus-kuunnelmaa. Kuulolle kerkeää huomenna, ylihuomenna ja torstaina. Musa Chisun levyltä Vapaa, muttei yksin kappale Sama nainen. Sunnuntaisin soi.

Todellisuus on tarua ihmeellisempää, kun katsoo suomisanakirja/riimit sekä synonyymi-haulla, mitä Timbuktusta sanotaan.

Noh, joskus on kirjaimia liian vähän, joskus liikaa ja joskus ihan vääriä. Anomme anteeksiantoa jäljiltämme löytyvien kirjoitusvirheiden, kehnon kielen sekä kirjoitusten ja kommenttien sisällöllisen sekavuuden aiheuttaman mielipahan johdosta.

"10000 astetta maan päällä kuin 10000 aurinkoa"

"Eriarvoisuuden periaate, ihmiset toisiaan vastaan. Eriarvoisuuden periaate, rodut toisiaan vastaan. Eriarvoisuuden periaate, ihmisryhmät toisiaan vastaan... Miksi kieltää muistojen välttämättömyys?"*

Alain Resnaisin ohjaama Hiroshima mon amour (1959), elokuva vihasta, sodan tuhoista, hulluudesta, intohimosta, rakkaudesta, rauhasta, ties mistä. Aikansa tuote tunnistettavasti ranskalaista uutta aaltoa. Dee luki vuosia sitten Marquerita Durasin Hiroshima, rakastettuni. Teksti niukkaa, lyyristä, eräällä tavalla autiota. Jäi mielikuva, että lukemisen kyllä kestää ja ehkäpä sitten leffan katsomisenkin. Vaikka varoitin, Dee meni tiiraamaan leffan, muistopäivänä, nyt vatsassa vääntää. Todellisuus, leffan dokumentaarisluonteiset kohdat, eivät sovi heikkohermoisille, varoitin.

Eipä olla tutkittu missä määrin leffasupliikki (otteet) ja Durasin kirjan tekstit eroavat toisistaan. Juuri nyt ei kirjaa saatavilla eikä retkirepussakaan. Vaikuttaisi, että Duras on hionut tekstiä julkaisua varten, mutta erot saattavat johtua myös suomennoseroista?

"... eloonjääneet hyväksyivät niin epäoikeudenmukaisen kohtalon että yleensä niin rikas mielikuvitus on hiljaa sen edessä. Sade saa aikaan paniikin, tuhkasade Tyynellä valtamerellä..."*

Marquerita Duras, Hiroshima, rakastettuni. Like, 1991. Hiroshima mon amour. Gallimard, 1960. Suom. Kristina Haataja.

"Havaitessamme toistoa ja täydellistä samankaltaisuutta epäilemme, että elollisen taakse kätkeytyy koneisto. Analysoikaa, mitä ajatuksia kahdet liian samanlaiset kasvot teissä herättävät: huomaatte ajattelevanne kahta samalla muotilla aikaan saatua kappaletta tai kahta samalla leimasimella lyötyä jälkeä tai kahta samasta negatiivista tehtyä vedosta, toisin sanoen jotakin teollisen valmistamisen menetelmää."

Henri Bergson, Nauru. Tutkimus komiikan merkityksestä, Loki-Kirjat, 1994. Le Rire. Essai sur la signification du comique. Kolme Revue de Paris -lehden artikkelia vuodelta 1899. Suom. Sanna Isto ja Marko Pasanen.

Erään tahon yritys ymmärtää bergsonilaista naurua ja vähän muutakin.

Ajatellas, että koirusta (tuo kookkaampi) voi tulla vuoden mies, mutta niin vain kävi. Village Voice valitsi William Wegmanin koirun, Man Rayn vuonna 1982 "Man of the Year". Täällä toinen koiru todeksi todistaa.

Nauramme 18 kertaa päivässä mikäli Robert Provineen on uskominen. Nauraa kuka nauraa. Timbuktussa suut ja turvat väärällään.

Dee lempikirjaa lukemassa

Kajakkikoirien ja kanoottikattien innoittamana esitämme pätkän William Wegmanin leffasta "The Hardly Boys in Hardly Gold". Hämmästyttäviä yhtymäkohtia erääseenkin tämän kesän saksalaisveneilijöiden rantautumisen uutiskohuun Savon seuduilla: "- Kyllä isäni otti rahan vastaan. Asianajajamme totesi, että raha voidaan ottaa vastaan, mutta se ei tarkoita, että asia jäisi tähän, Immonen kommentoi Yle Savolle."

Nämä weimarilaiset yrittävät samaa huonoin tuloksin. Hei, mutta nehän selviävät ihan omin avuinkin! Vai lienevätkö sittenkin vaikeuksissa? Voih, haaksirikkoisia.

Taiteilija William Wegmanin kotisivu. Hyvän maun ystävät älkööt vaivautuko.

Timbuktun rannikkolaivurit

Katabori Netsuke, Lion-Dog (Shishi), late 18th c., ivory, Tikotin collection 

Leijonakoiran takia fantti menetti syöksyhampaansa. Hmm... oli tarkoitus kirjuuttaa Harmsin ja avaruuden pölyistä, Durasin India Song -leffasta vaan ajatuksia nostattaa eläinystävä-ihmisystävä-keskustelu. Timbuktun koirutkin työntävät kuononsa problematiikkaan. Ei tarjoilla korealaista koirakeittoa, ei chow-chow-soppaa, kasvissyöntipoppoollamme vaikeuksia Bonesin naristessa kaikenaikaa maissiluista. Perimmäisten kysymysten äärellä: kumpi kesytti kumman, koiru ihmisen vai toisinpäin. Myös voimakas tunne tarpeesta tiettyyn etäisyyteen.

"Fabulous Creatures / The Lion-dog

The lion-dog (shishi or jishi) came to or from Korea in the 7^th or 8^th century. The Japanese lion-dog has some elements of the koma-inu, the Korean dog, and of the kara-shishi, apparently derived from the Chinese foo dog. Japan with Buddhism, either from China

There are no lions in Japan, China, or Korea. The first artworks depicting lions were brought to China in the Han era (ca. 208 BCE - 221 CE). The lion is regarded in China as the defender of justice and the guardian of sacred buildings, a symbol of power and success, nobility and strength. Its image is woven into the robes of the aristocracy. In Korea they believed that the skin of the koma-inu's head is stronger than any helmet. In Japan, the shishi is esteemed as a noble creature. A pair of lion-dogs usually guards the entrance to a Shinto or Buddhist temple, and Buddhist deities are  often depicted riding on them. Sometimes a pair of lion-dogs is also placed beside a tomb.

In art, the shishi usually appear in pairs, male and female. In the Nara period (710-794) these were two lions. In the Heian era (794-1185) they began to appear as a lion and a lion-dog. In early Japanese depictions, the shishi has a horn on his head. The lion does not. The lion's maw gapes, that of the lion-dog is closed.

The open maw symbolizes the sound "ah", the first Sanskrit letter and the first letter in the Japanese kana script. The closed maw signifies the sound "n" - the last Sanskrit letter and the last kana letter. Together, they symbolize beginning and end, life and death, existence and all it contains. According to ancient Indian belief, the world was created with the first sound, and will be completed with the last. There are those who think that the open jaws are intended to drive away demons, and the closed mouth to shelter good spirits. In the Kamakura era (1185-1333) they stopped portraying the shishi with a horn, but the male is often depicted in art with his paw resting on a ball. This ball is a sacred Buddhist jewel (tama) representing the wisdom that illuminates the darkness of ignorance, and has the power to grant wishes."

Shishi lions shrine & Temple guardians with magical power to repel evil.

Wiki leijonakoirista.

There are no lions in Japan, China or Korea. Oi leijonakoira suojele meitä kaikelta pahalta, tai jos et ihan kaikelta, niin edes paljolta pahalta, edes hiukkasen!

Timbuktussa syöksähtelyä sinne tänne

PS. Yön yli nukuttua, ajatukset virtaa

Pohjoisen naapurimaan viimeaikaisten tapahtumien 22/7 kirvoittamaa puheensorinaa kuuluu kaikkialta. Viittoillaan mitä kummallisimpiin yhteyksiin. Yllättävää kyllä, paikoin päädytty pohtimaan ihmisen arvoa kontra eläimen arvo, ihmisoikeudet kontra eläinten oikeudet; sananvapaus kontra suu supummalle, turvat tukkoon. Mitä meistä muualla ajatellaan vai ajatellaanko ylipäätään? Ja jos ajatellaan, niin ajatellaanko oikein vai väärin. Ennen kaikkea mitä ajattelemme itsestämme. Olemmeko kenties pohjattoman synkkiä vaiko sykerryttävän syvällisiä?

Kuolo kohtaa myös kotomaassa ja se on aina traagista. Timbuktulaiset pölvästykseltään ajautuivat eläinoikeuskysymysten äärelle, koskapa koirakohtaisella tasolla kuoleman kohtaaminen on meille luonnollisin lähestymistapa kuin myös allegorinen ajattelu. Ai, että muka kaukaa haettu.

"Pieni tyttö oli Harmon ihastus. Kun se vain näki tytön lähenevän syreenien lomitse valkoisessa hamosessaan, riisihattu päässä, ja kuuli hellän huutelun: – Harmo, pikku Harmo, niin aasi hupakko tahtoi katkaista narunsa ja hypähteli kuin lapsi ja kiljui vimmatusti.

Lapsi luotti aasiin sokeasti, oli monet kerrat sen vatsan alla, antoi sille pikku potkuja ja pisti kätösensä, joka oli kuin narduksen kukka, tuohon punaiseen suuhun, isojen keltaisten hampaiden keskelle, tai veti korvista, jotka aasi painoi hänen ulottuvilleen, ja nimitteli ystäväänsä kaikilla hellillä muunnelmilla: Harmo pieni, Harmonen, Harmukka!

Niinä pitkinä päivinä, jolloin pikku tyttö valkoisessa vuoteessaan purjehti myötävirtaa kohti Tuonen maata, ei kukaan muistanut Harmoa. Tyttö kuumehoureissaan joskus kutsui sitä surullisesti: Harmo pieni. Pimeään huokausten taloon kuului joskus ystävän säälittävä huuto. Se oli surullinen kesä."

Juan Ramón Jiménez, Harmo ja minä. Andalusialainen elegia. Kuvitus Baltasar Lobo. WSOY, 1979. Platero y yo, 1914, suom. Tyyni Tulio

Kesän surullisia päiviä Timbuktussa

UNOHTUI, KUINKA KUTSUTAAN

"Muuan engelsmanni ei millään saanut päähänsä, millä nimellä erästä lintua kutsutaan.

– Tässä, hän sanoi, on koukkuna. Ei ei, ei koukkuna vaan kalukkuna. Tai ei, ei kalukkuna vaan kurjakkuna. Ja pyh! Ei kurjakkuna, vaan kiekulkuna. Ei kylläkään kiekulkuna, vaan kalakukkolkkuna.

Tahdotteko minun kertovan teille tarinan tästä koukkunasta? Ei koukkunasta, vaan kalukkunasta. Tai ei, ei kalukkunasta, vaan kurjakkunasta. Ja pyh! Ei kurjakkunasta, vaan kiekulkunasta. Ei kylläkään kiekulkunasta, vaan kalakukkolkkunasta. Ei, ei taaskaan noin! Kulukokkolkkanasta? Ei, ei kulukokkolkkanasta! Kalakukkolkkunasta? Ei, ei taaskaan noin!'

Minultakin unohtui, kuinka tätä lintua kutsutaan. Mutta jos en olisi unohtanut, kertoisin teille tarinan tästä kalakulkukukuklekulkkunasta."

Daniil Harms, Unohtui, kuinka kutsutaan kokoelmassa Perinpohjainen tutkimus. Valikoinut ja suomentanut Mika Rassi, jälkisanat Jukka Mallinen. Savukeidas, 2008

Joku oli juonut lambrusco-boolin ennen juhlia? Kuka? Noh sekoiluahan seuraa sellaisesta, kun yrittää lukea yhtäaikaa Harmsia, Tšehovia, Vallejoa ja Pereciä. Kuka täällä harrastaa ornitologiaa? Äimänkäki on ainut laji, jonka varmasti tunnistamme. Niitä istuu parvittain kukkimassa piikkiakasiapusikossa. Helteellä hallusinaatiot haittaavat,  harhaa, harhamaa... Timbuktu + 43 ºC

Hei, hei, musta tuntuu nyt, että mä meen...

William Blake "To See a World..."

Fragments from "Auguries of Innocence"

Rosmoista huolimatta karavaani etenee kohti Timbuktua